TiEsi-hanke käynnistyy

TIESI – TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA ESIOPETUKSESSA

TiEsi on opetushalituksen ja Oulun kaupungin yhteisrahoitteinen oppimisympäristöjen kehittämishanke, jonka toteuttamisesta vastaa Oulun yliopisto, Hankkeen päämääränä on kehittää ja tutkia miten edullisilla tieto- ja viestintätekniikan välineistöllä voidaan kehittää päiväkotien esiopetuksen pedagogista toimintaa. Hankkeessa toimitaan alueellisesti vuoden 2013 alussa yhdistyneessä viiden kunnan kuntaliitoksessa, uudessa Oulussa. Hankkeeseen osallistuu viisi esiopetusryhmää.

Hankkeen tavoitteena on:

  • vahvistaa yhdenvertaisen tieto- ja viestintätekniikan suomia mahdollisuuksia esiopetuksen pedagogisen toiminnan kehittämiseen edullisilla tietoteknisillä ratkaisuilla
  • edistää yhteisen oppimiskulttuurin syntymistä
  • lisätä opetus- ja kasvatushenkilöstön käsitystä tieto- ja viestintätekniikan pedagogisesti mielekkäästä käytöstä, jolla voidaan edistää lasten tutkivaa oppimista
  • tukea lasten omaehtoista tieto- ja viestintätekniikan käyttöä omassa oppimisessa sekä vertaisryhmätoiminnassa
  • kehittää esiopetuksessa työskentelevien henkilöiden tieto- ja viestintätekniikan taitoja
  • edistää erilaisten päiväkotien esiopetuksen käytänteitä kuntaliitoksen myötä syntyneessä uudessa tilanteessa

Hankkeessa mukana olevien esiopetusryhmien henkilökunnalle järjestetään koulutuksia hankkeen pedagogisista ja teknisistä sisällöistä. Tämän lisäksi kouluttajat ja tutkijat vierailevat säännöllisesti esiopetusryhmissä työskentelemässä yhdessä lasten kanssa. Hankkeen kautta syntyvän uuden tiedon rakentamisessa halutaankin saada kuuluviin kaikkien osapuolien, lasten, vanhempien ja esiopetushenkilöstön äänet. Hankkeen kuulumisista tiedotetaan säännöllisesti TiEsi-verkkosivuston kautta, joka toimii myös kokoavana materiaalipankkina kaikille tieto- ja viestintätekniikan pedagogisesta hyödyntämisestä sekä mediakasvatuksesta kiinnostuneille tahoille.

Verkkosivuilta löydät tutkimustietoa, opettajanoppaita sekä linkkejä erilaisiin oppimispeleihin ja esiopetuksessa hyödynnettäviin ilmaisiin ohjelmiin. Tapahtuma- ja koulutuskalenteriin kootaan hankekoulutusen lisäksi Oulun kaupungin ynnä muiden tahojen järjestämät soveltuvat koulutukset sekä erilaisia mediakasvatukseen liittyviä tapahtumia ja teemapäiviä / -viikkoja.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s